torstai 23. helmikuuta 2017

Innokasta oravien kuvaamista


Oravat ovat koko ajan liikkeellä, joten oravakuvia tulee otettua paljon.
Loppusyksystä ja alkutalvesta näki vain jonkun pikaisesti ruokailemassa käyvän yksilön.
Nykyään lähes aina ulos katsoessa näkee oravia liikkeellä.
En oikein tiedä, montako yksilöä tässä tontillamme vierailee, mutta uskoisin niitä olevan kolme tai neljä.

Tämä pari kulkee aina yhdessä, yleensä toisiaan takaa ajaen.

Oravia näkee istuskelemassa männynoksilla.



Linnunpöntön katolla istuen on hyvä puhdistaa suu ja käpälät ruokailun jäljiltä.



Ruokailemassa käydään myös etupihalla.
Oravien oma lautahan on takapihan puolella.

Ruokintakatoksen öljyllä kostutetut leipäpalat ovat herkullisia.

Lintulaudan pähkinätkin maistuvat.

Ravitseva ja rasvainen ruokavalio lienee syynä siihen, että oravat ovat tosi hyvinvoivan näköisiä.

Näyttäisi myös siltä, että on tainnut tulla vähän ylipainoakin.

Lisäpaino voi olla hyväksi eilisen kaltaisissa myrskyissä, ainakin pysyy istumassa parimetrisen kelon päässä.
Seuraavat kuvatkin on edellisen kuvan oravasta eilen otettuja, korvatupsut vain
 heiluvat tuulen riepotellessa istujaa.




1 kommentti:

  1. Voi jestas, kun on taas upeita kuvia, on teillä mukavia piha-asukkeja! Meillä oli Kirkkonummella asuessa oravapariskunta vuokralaisena välikatolla vuosikaudet. Ne lähti aamuisin töihin lähimetsään kipittäen pitkin seinää ja tulivat iltaisin samaa reittiä takaisin. Yhtenä vuonna saivat poikasia ja kun poikaset kasvoi, koko perhe muutti muualle eikä niitä sen jälkeen näkynyt. Niin siistejä asukkeja olivat, että yhtään jätöksiä ei olleet pesäpaikkaansa jättäneet! Pirjo N.

    VastaaPoista