sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Lumisateesta kevätkeleihin

Toisena pääsiäispäivänä saimme uuden lumipeitteen.


Lintujen ruokintapaikalla oli paniikki, ruoan tarvitsijoita oli paljon.
Leipä-öljy-siemenseosta piti tehdä useampi astiallinen päivän aikana.


Pihalla oleilleet kottaraisetkin olivat ruokaa vailla.


Omenoita ruokintapaikalla on viikon aikana syöty entiseen malliin.
Nyt olemme ajatelleet alkaa vähentää ruoan määrää, koska maa on paljaana.


Tilhetkään eivät odotuksestamme huolimatta näytä lähtevän liikkeelle.
Innokkaasti, keskenään välillä kinastellen ne jatkavat omenoiden nokkimista.



Omenat maistuvat myös oraville, tässä muutama syöntikuva.
Välillä on niin onnellinen tilanne, että pääsee käsiksi kokonaiseen omenaan, joskus on vain kara jäljellä.



Tässä yhden aamupäivän omenansyöjä, ensiksi näkyi vain korvat omenan takaa.



Kuusitiainen oli pitkään pois ruokintapaikalta.
Torstaina se ilmestyi takaisin.
Ihmettelimme, miksi se oli höyhenpeitteeltään noin "pöllähtäneen" näköinen.



Tällä viikolla Hankoon on saapunut paljon muuttolintuja.
Ensimmäinen peippoparvi ilmestyi pihaamme torstaina, toinen lauantaina.
Molemmissa oli sekä järripeippoja, että tavallisia peipposia.
Hyvin nälkäisiä ne olivat muuttomatkan jälkeen, ruokaa etsittiin innokkaasti.





Tämä peipponen oli eilen hietikolla hyvin uupuneen näköisenä.


Laitoimme betoniset lintujen kylpyaltaat paikoilleen perjantaina.
Lauantaiaamuna vesi oli jäässä.
Orava sai reunasta vähän juomavettä, muuten liikkuminen altaassa vaikutti luistelulta.




Tilhikin kävi tutustumassa vesitarjoiluun.


Sinitiainen tuli varovasti altaan reunalle ja joi vettä.



Se meni myös seisomaan veteen.
Tätä kuvaa katsoessa tuli mieleen, että taitaa jalkoja palella.


Yksi orava asustaa pöntössä koko ajan.
Meitä kiinnostaa kovasti, että olisikohan siellä poikaset.


Pöntön katolla käy toinen orava istuskelemassa.


Tämä oravauros on tainnut löytää jotain mielenkiintoista koivun oksalta.



Keinun päällinen on aina ollut oravien suosikkipaikka.


Kun laitoin tuonne ensimmäiseksi kuvaksi lumisen norjanangervon, niin täytyy laittaa
tähän loppuun eilen otettu kuva kivikkokasvista, joka on tullut lumen alta esille.



3 kommenttia:

  1. Taas niin ihanaa saada seurata teidän pihan tapahtumia kuvin ja sanoin. Kuusitiainen saattaa olla sairas. Pihallani kävi ennen talven tuloa yksi ihan samalla lailla pyöreäksi pöllähtänyt vihervarpuskoiras ja se päästi tosi lähelle, ennenkuin lähti lentoon. Jos lintu on kylmissään, niin mun mielestä sen höyhenpeitteen pörhöisyys on ihan erilainen kuin silloin, kun lintu on sairas. Toivotaan, että oli vaan hetkellinen kylmäpuuska!

    VastaaPoista
  2. Onpa siellä nälkäisiä ruokailijoita ja kivan monipuolista tarjottavaa. Myös tarkkailtavaa :)

    VastaaPoista
  3. Äärettömän ihania kuvia! Olet saanut ihanasti kuviin linnut ja oravan! Sinitiainen on suosikkini :)

    VastaaPoista