keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Heinäkuun alkupuolen elämää puutarhassa

Vietämme keskikesän viikkoja helteen ja kuivuuden keskellä, kuten koko muukin Suomi.
Puutarhanomistajana on surullista katsella, kun puista varisee keltaisia lehtiä.
Odotamme taas hartaasti vilvoittavia vesisateita virkistämään niin ihmisiä, eläimiä kuin luontoakin.



Viime viikolla tapahtui linnunpoikasille onnettomuuksia, joten "ensiapua" tarvittiin.

Alkuviikolla olin keräämässä mansikoita penkistä, jossa oli rastasverkko päällä.
Rullaan yleensä verkkoa pois taimien päältä sitä mukaa kun kerääminen edistyy.
Pelästyin, kun verkon toisesta päästä kuului rapinaa.
Löysin talitiaisen poikasen, joka oli täysin sotkeutunut verkkoon.
Hain sakset ja leikkasin ensiksi verkosta pois palan, jossa lintu oli.
Sitten aloin varovasti ratkoa sitä irti verkon jäänteistä, sakset toisessa, lintu toisessa kädessä.
Poikanen nokki minun sormia, mutta sotkusta selvittiin.
Vein linnun läheisen puun oksalle toipumaan.
Aikansa nuokuttuaan se lähti lentoon, joten selvisimme molemmat pelkällä säikähdyksellä.

Tässä muutama kuva poikasen lepohetkestä.




Lauantaina löytyi nuori isokäpylintu kivikolta, se oli ilmeisesti lentänyt päin verstaan ikkunaa.


Koska se jatkoi nuokkumista aurinkoisella hietikolla, niin nostin sen kiven päälle varjoon.


Lintu vietti useita tunteja paikoillaan, välillä nukkuen.
Nokasta roikkui roskia, muuten se näytti olevan kunnossa.


Hyvin tästäkin selvittiin.
Alkuillasta lintu lähti lentoon.


Käydessäni aina välillä katsomassa tuota isokäpylintua löysin lähes samasta paikasta peipposen, sekin oli varmaan törmännyt johonkin.
Tämän toipilaan nostin puun oksalle, jossa se nukkui aikansa.
Lentoon tämäkin yksilö selvisi, ensiksi läheiseen pensaaseen ja sitten eteenpäin.



Viime viikot ovat olleet tämän kesän mansikkasadon keruuaikaa.
Mansikoita on syöty lähes päivittäin, kesän mansikkakakulla herkuteltiin viime viikonloppuna.

Kerätessäni olen laittanut huonot marjat lintujen ja oravien syötäviksi.
Tässä kuvia yhden keruukerran jälkeen, kun tarjolla oli kaksi hieman huonoa marjaa.

Oravan tultua männynrunkoa alas se selvästi haistoi mansikat.


Nopeasti toisesta mansikasta kiinni.
Sitä ei syöty, vaan sen kanssa lähdettiin ylös puun oksalle.



Alimmalle oksalle päästyään orava asetteli mansikan paremmin suuhunsa ja vei sen ylemmäksi, ilmeisesti piiloon.



Orava muisti, että toinen mansikka jäi alas.
Se tuli uudestaan alas ja nappasi toisen mansikan.


Tätä se söi hetken, asetteli sen sitten suuhunsa ja vei yläilmoihin.



Meidän takapihalla on viikon verran näkynyt isokäpylinnun poikasia.
Tuo ikkunaan lentänyt yksilö on varmaan yksi tästä poikueesta.
   Kylpemässä emme ole näitä lintuja nähneet, mutta vesiastian reunalla juomassa ne käyvät usein.

Tuo nokka ja pään "otsaton" malli tekevät linnusta melko erikoisen näköisen.






Viime päivien kuumuudessa on taas huomannut, kuinka tärkeää vesi on eläimille.
Aamusta iltaan näkee lintuja juomassa ja kylpemässä.
Oravat näyttävät tulevan kauempaakin juomaan ja kelpaa niiden juoma-astia janon sammutukseen myös tuolle ensimmäisen kuvan kissallekin.






2 kommenttia:

  1. Aika tapahtumarikasta elämää siellä tontillanne eletään. Eläimetkin varmaan huomaa, että sieltä löytyy hyvät palvelut.

    VastaaPoista
  2. Sanat ei enää riitä, niin ihania nämä sun blogit teksteineen ja kuvineen ihan joka ikinen kerta! Terv. PN

    VastaaPoista