tiistai 25. joulukuuta 2018

Talvi saapui tontille

Rauhallista joulunaikaa!



   Viime viikolla lumi ja pakkanen saapuivat Hankoniemellekin, joten olemme saaneet nauttia talvisesta joulun odotuksesta.

 Tiistai-iltana satoi sakeasti lunta, joten puut ja pensaat saivat hienon lumikuorrutuksen.
     Illalla oli pakko mennä kuvaamaan maiseman valkoisuutta, tosin katuvalojen loisteessa se oli osittain keltaisuutta.



Seuraavana päivänä valoisan aikaan otin uuden kierroksen lumikuvauksissa.
Yön aikana pensaiden päällä oleva lumikuorma oli lisääntynyt illan näkymistä.
Pakkasta oli vajaa aste, joten lumi oli märkää, raskasta suojalunta.







Me vietämme joulua melko vähäisin koristeluin.
    Joulukuusta meillä ei enää vuosikymmeniin ole sisällä ollut, vaan sen on korvannut pihalla oleva kuusi tai mänty.
  Tämän vuoden versio on kuusi, joka on peräisin metsänharvennusalueelta maasta, metsätyökoneen kulku-uralta, kone oli ajanut sen yli.
Lumikerros peittää kuusen pienet kauneusvirheet hyvin.




Mietimme, että kuusi kaipaisi siihen sopivat koristeet.
Kerroin pari postausta takaperin kävyistä, joita käpytikka tuo tontillemme jonkun naapurin kuusesta.
Päätimme tehdä näistä takapihalta maasta löytyneistä kävyistä kuuseen koristeet.
Laitoimme käpyihin rautalangat.
Sulatin kookosrasvaa, johon sekoitin siemeniä ja laitoin sekoitusta kertakäyttöpikareihin.
Painoimme kävyt pikareiden rasva-siemenmassaan.

Seuraavana päivänä kävyt otettiin ulos pikareista.


Kuusi sai syötävät koristeet.



Puiset porot ovat niitä harvoja jouluisin käytettäviä koristeita.
Nyt ne seisovat etupihalla valvoen lintujen ruokintapaikan joulurauhaa.


Meidän joulunalusviikon lintuina ovat olleet pikkuvarpuset.
Näitä ruokavieraitahan meillä on ollut jo pitemmän aikaa, mutta nyt niitä on noin 15 lintua kerrallaan.
Yhtenä päivänä ruokintapaikalla oli tavallista ruuhkaisempaa, laskin yhtä aikaa 33 yksilöä.
Lintujen tirskutus kuuluu taloon sisälle asti.






4 kommenttia:

  1. Hyvä idea ulkokuusen koristeiksi. Linnuillekin iloa, näyttää teillä ruokailijoita riittävänkin.

    VastaaPoista
  2. Teidän blogia on mukava lukea. Kuvat ovat aina hienoja. Itsellänikin on pihapiirissä oravia, joille olen laittanut ruokinta-automaatin. Nyt ei ole hetkeen aikaan ruokailijoita näkynyt. Onko teillä ollut oravia viime päivinä syömässä..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meidän oravat ovat syömässä käyneet, mutta muuten nämäkin näyttävät liikkuvan vain vähän. Varsinkin pakkaspäivinä niitä ei paljon näkynyt, taitavat nukkua pesissään.

      Poista
  3. Hienot ja hyödylliset kuusenkoristeet. Meillä vierailee noita pikkuvarpusia sankoin joukoin myös.

    VastaaPoista