keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Talvi saapui ja tontti sai lumipeitteen



Meillekin on tullut talvi, tosin pakkanen ja nollakeli vuorottelevat lähes päivittäin.
Lumen syvyydeksi mittasin sunnuntaina 35 cm, mikä on paljon Hangossa tammikuussa.
  Päivä on pidentynyt joulukuisesta talvipäivänseisauksesta, aurinko nousee tuntia aiemmin ja laskee noin 1,5 tuntia myöhemmin.

Sunnuntaina urakoimme raskasta suojalunta kolaten ja lingoten.
Samalla otin muutamia kuvia pihamaan lumipeitteestä.  


Lintujen kylpyaltaat talvehtivat ylösalaisin, päälleen ne ovat saaneet komean lumikeon.


Pihan tuulimyllyn siipien pyörimisenkin lumikinos on pysäyttänyt.


Pihamajakan ylätason päällä on pyöreä lumikupu.
Kävin vielä illalla ottamassa yläosasta uuden kuvan, hyvin valo palaa lumenkin sisällä.



Oravilla on paksu, tuuhea talviturkki, joten tuulet ja tuiskut ei niitä näytä häiritsevän.
Etupihan kelon päässä "kökötetään" joka kelillä.






Ruokintapaikalla näkee komeita, lumisia oravanhäntiä.


Meillähän on rinnakkain kaksi lintulautaa, joista toisessa on pähkinöitä, toisessa kuorittuja auringonkukansiemeniä.
Tämä orava on mieltynyt siemeniin, pähkinät ei koskaan kiinnosta.



Talipötkö maistuu pakkasaikana oravillekin.


Kun pihalla liikkuu paljon lintuja, niin onnettomuuksiakin sattuu.
Viime viikolla autolla kotipihaan kääntyessäni ihmettelin mikä musta muovinpala heiluu pihatiellä.
Tarkemmin katsoessani huomasin sen olevan mustarastas siivet levällään.
Otin linnun käteeni ja oioin siivet.
Ilmeisesti se oli lentänyt päin ikkunaa ja jäljistä päätellen raahautunut eteenpäin päätyen ajotielle.


Vein linnun etupihan kuusen oksalle toipumaan ja seurasin tilannetta ikkunasta.


Lintu oli yli tunnin paikoillaan ennenkuin pää alkoi liikkua ja silmät seurata ympäristöä.
Viimein se lähti lentoon.


Tonttia reviirinään kiertävä kissakin eksyi tutkimaan lintujen ruokintapaikkaa.
Tällainen katse luotiin keittiön ikkunaan ja kissa huomasi minut kameroineni siellä.
    Kissan kiinnostus ruokintapaikkaa kohtaan loppui, ilmeisesti arvasi, että minä hätyytän sen kuitenkin pois.



4 kommenttia:

  1. Oi miten ihania kuvia ja juttuja taas kerran! Oravakuvat on suosikkejani, kun itse niitä niin harvoin näen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillähän nuo oravat ovat arkinen näky. Tosin näin talviaikaan tulee ikuistettua vain noita etupihalla kävijöitä, joita saa kuvattua ikkunan läpi. Kesäaikaan, kun vietämme paljon aikaa tuolla takapihalla oravia pääsee kuvausetäisyydelle ilman ikkunaa.

      Poista
  2. Ihmettelin jo tovin otsikkoa, että lunta tullut teillekin! Luulin, että sitä on runsain määrin ympäri Suomen! Hyvä, että hätistät kissan pois, ettei käy lintujen kimppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta tosiaan taitaa olla reilusti koko Suomessa. Meille tämä kunnollinen lumipeite tuli tosiaan viime viikolla. Satoihan lunta monta kertaa aikaisemminkin, mutta usein satanut lumi hupeni vesisateiden ja nollakelin myötä. Täytyy toivoa, että tämä lumikerros säilyy edes vähän aikaa.

      Poista