perjantai 3. huhtikuuta 2015

Rannoilta kerättyä

Olemme monessa asiassa sellaisia tee se itse- ihmisiä, joten meidän tonttimme koristeetkin ovat suurelta osin luonnosta löydettyjä.
Asuimme nuoruudessamme saaressa, joten sieltä on jäänyt tapa tutkia rantoja veneellä liikkuessamme.
Aina on löytynyt mukaan kaikenlaisia meren hiomia ja kuljettamia puun palasia ja laudan pätkiä.

Tämä laudanpätkä on yksi vanhimpia löytöjämme.
Se on varmaan ollut ensin jossain nuotiossa, sitten merivesi on hionut palaneen pinnan. 

Etupihallamme vartioivat nämä hahmot.

Tämä  puunpala oli alun perin tasaisen harmaa.
Aikaa myöten se on saanut pintaansa upean lajitelman jäkäliä ja sammalta.

Tällaisia kannon kappaleita löytyy useita.
Aina niiden muoto ja kuluneisuus kiinnostavat.

Tämäkin lauta on ollut aikoinaan osa jotain rakennelmaa, sitten joutunut mereen.

Myös tämä kansi on rannalta löydetty.
Sekin on alkanut vuosien aikana kerätä sammalta pintaansa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti