keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Lintuja tontillamme

Olemme yrittäneet tutkiskella, mitä lintuja tässä vaiheessa kevättä pihalla liikkuu.

Sini- ja talitiaisilla on pesintä menossa, kirjosiepponaaraskin kantoi jo pesäaineet yhteen pönttöön.
Pikkuvarpuspariskunta hylkäsi pöntön, johon ne huhtikuussa aloittivat pesänrakennuksen.
Niitä näkee kuitenkin etupihan juoma-astialla päivittäin, joten uusi pesä lienee lähistöllä.
Varpusia ja peipposia liikkuu takapihalla koko ajan.

Laitoimme ruokaa tarjolle maahan, jotta saisimme muutaman lintukuvan.
Vihervarpunen ja sinitiainen löysivät tarjoilut hyvin pian, samoin talitiainen.

Vihervarpusia on pihassa tänä kesänä kaksi tai kolme pariskuntaa.
Kuoritut auringonkukansiemenet maistuvat.

Kirjosiepponaarasta ei meidän tarjoilut kiinnosta, se on löytänyt jotain hyvää syötävää kultasateen rungolta.

Räkättirastas on aloittanut tällä viikolla matojen hakemisen pihamurmikolta.
On hauska seurata, miten se ensin hievahtamatta tuijottaa maata ja sitten vetäisee
madon ylös.

Myös kalalokki on saapunut matoja metsästämään.
Se kävelee arvokkaan näköisesti ympäri nurmikkoa ja saalista löytyy aina.

Harakan ja variksen näkee päivittäin pihalla.
Molemmilla on ilmeisesti pesä lähistöllä.
Katselen usein, miten uskomattoman pitkä tuo harakan pyrstö on.

Muutama pulu vierailee myös tontilla.
Niillä on kumma tarve mennä pihavajan katon harjalle istumaan, vaikka liukas katto tuottaa vaikeuksia laskeutuessa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti