tiistai 24. toukokuuta 2016

Linnunlaulua ja lintuja

Nyt on se aika keväästä kun ilma on täynnä linnunlaulua.
Ensimmäiset aloittavat liverryksen jo ennen auringon nousua ja laulua kuuluu vielä hämärässäkin.
Itse pidän eniten mustarastaan laulusta, kaiketi siksi, että niitä on  aina pesinyt lähistöllä.
Tänä vuonna tonttimme ympäristössä on ilmeisesti useampia mustarastaiden pesiä, ainakin laulua kuuluu eri suunnista.

Keräsin tähän otoksia viime viikon aikana tontillamme kuvatuista linnuista.

Kirjosiepponaaras viettää suurimman osan ajastaan pöntössä, mutta perjantaina se istuskeli etupihan kylpyaltaan reunalla.

Kirjosieppouros jaksaa laulaa pitkin päivää, mutta välillä täytyy ruokaakin käydä nappaamassa.


Talitiaispariskunta pesii ainakin yhdessä pöntössä.
Siihen pönttöön lennetään jo melko usein, lieneekö poikaset jo kuoriutumassa.
Sunnuntaina yksi talitiainen ehti sentään kylpemäänkin.


Pikkuvarpusia pihalla näkee lähes päivittäin, vaikka ne eivät vieläkään jääneet pesimään tänne.
Tämä pikkuvarpunen kävi pesulla perjantaina.

Pesun jälkeen se istuskeli salavan oksalla kuivattelemassa höyhenpukuaan.

Sunnuntaiaamuna näimme tämän pikkuvarpusen etupihan kelon päässä.
Se oli märän näköinen ja asento vaikutti oudolta.
Aivan kuin se olisi kuivattanut höyheniään pyyhkimällä niitä kelon pintaan.

Hetken päästä se asettui normaalisti, joten ei sillä mitään vikaa näyttänyt olevan.

Viime viikolla näin ensimmäisen kerran västäräkin kylpemässä.
Lähellä pesivä sinitiainen taitaa pitää vahtia ketä altaalla käy, ainakin se ilmestyi heti paikalle.

Tässä toinen lintu, jota en ole altaissa ennen nähnyt.
Sunnuntaina seurasimme, kun pulu kiersi takapihan altaan reunoja ympäri.

 Vihdoin se uskaltautui veteen, mutta vain jalat kasteltiin.

Rastaat ovat innokkaita kylpijöitä.
Tämä mustarastas roiskutteli vettä etupihalla perjantaina.

Kylpemisen jälkeen oli perusteellinen höyhenten sukiminen altaan reunalla.
Kesken pöyhimisen se teki vielä uuden pyrähdyksen altaaseen aivan kuin joku kohta olisi jäänyt pesemättä.

 Räkättirastaiden kiireet jatkuvat, niillä on useampi pesä lähistöllä.
Kuuluu jatkuva räksätys, kun ne lentävät männyn oksille ja laskeutuvat sieltä matojahtiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti