sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Marraskuun viimeinen viikonloppu

Päivän valoisa aika käy koko ajan lyhyemmäksi.
Onneksi vajaan neljän viikon päästä on jo talvipäivänseisaus,
 jonka jälkeen menemme kohti valoisampaa aikaa.

Tänä aamuna maassa oli hyvin ohut kerros lunta.
Näytti aivan siltä, kuin joku olisi ripotellut sitä kasvien koristeeksi.





Eilen aamulla kuulin, että joku lintu lensi päin ikkunaa.
Lähdin katsomaan ja löysin maasta tajuttoman sinitiaisen.
Lintu näytti niin huonokuntoiselta, että olin varma, ettei se selviä.
Pitelin sitä kämmenien sisällä lämpimässä. 

Kun linnun pää alkoi pysyä pystyssä jätin sen kiven päälle.
Jalat ja varpaat olivat vielä näin toimimattomat.

Kävin aina välillä katsomassa linnun vointia.
Aikansa toivuttuaan se lähti lentoon minun tultua jälleen kerran sitä katsomaan.
Ainakin lento läheisen pensaan oksalle sujui hyvin.

Yksi orava on alkanut käydä etupihan lintulaudalla ruokailemassa.
Laudan reunus on vähän liian kapea oravalle, varsinkin kun sillä on komea ja tuuhea häntä.
Tässä kuvia sen yhdeltä vierailulta, hännän voi laittaa monenlaiseen asentoon.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti