keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Orava varkaissa

Etupihallammehan ruokailevat lähinnä linnut, oravat eksyvät sinne harvemmin.
Kuten edellisessä jutussani kerroin, niin sunnuntaina yksi orava ilmestyi
maistelemaan joulukuusemme kookosrasva-pähkinäkoristeita.

Maanantaina saapui jälleen yksi orava, varmaankin sama, kuusen vierelle.

Se pudotti yhden kuusenkoristeen maahan.
Vähän aikaa se söi saalistaan kuusen alla.


Sitten se nappasi koristeen suuhunsa ja lähti kovaa vauhtia pihalta pois.

Seuraavan kerran se pysähtyi saaliineen naapurin aidalle, ilmeisesti laittamaan sitä paremmin suuhunsa.

Ulos mentyämme saimme vielä pari kuvaa oravasta ja saaliista männyn oksalla.
Näiden otoksien jälkeen se kiipesi ylemmäksi ilmeisesti piilottamaan ruokaansa.



Tänään orava ilmestyi taas etupihalle.
Näin viattomalta se näytti saapuessaan.

Orava meni kuusen taakse ja puri yhden koristeen ripustuslangan poikki.

Maahan pudonnut saalis aseteltiin suuhun.
Sitten orava paineli kovaa vauhtia tien toisella puolella olevaan männikköön.

Kului ehkä viisi minuuttia, kun orava ilmestyi taas pihalle.

Nopea kiipeäminen kuuseen.

Kuusenkoristeen naru poikki ja saaliin kanssa männikköön.

Päätin mennä pelastamaan loput koristeet linnuille siirtämällä ne uusiin paikkoihin.
Mennessäni ulos orava oli tulossa taas kuusen luokse.
Minut nähdessään se palasi palasi takaisin tulosuuntaansa, ilmeisesti piilottamaan
 jo saatua saalista.


2 kommenttia:

  1. Tämä oli hauska juttu ja hyvät kuvat taas! Voin vain kuvitella oravan kirmaavan ruokasaalis suussaan. Terv. Pirjo N.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaliithan olivat melko isokokoisia ja pyöreitä, joten ei varmaan helppoja kuljettaa. Laskin, että kaikkiaan viisi kuusenkoristetta on alkuviikon aikana viety.

      Poista