tiistai 16. helmikuuta 2021

Riistakameran kuvia pihan yöelämästä


Tontin lumipeitteellä näkyy lintujen ja oravien jättämien jälkien lisäksi myös kauriiden ja rusakoiden jälkiä.
Niiden runsaasta määrästä voi päätellä, että tontilla on vilkasta elämää myös yöaikaan.
Olemme silloin tällöin pitäneet riistakameraa etupihalla kuvaamassa näitä yöllistä vieraita.

Keräsin tähän juttuun tallenteita muutamalta tammi- ja helmikuun yöltä.
Kuvia olen ainoastaan oikaissut ja rajannut hieman, muuten ne ovat aivan riistakameralaatua.

Kolme seuraavaa kuvaa on tallentunut 29.1 noin kello yksi.
Ruokailupaikan yöllinen vakiovieras, uroskauris saapuu aitaukseen.
Sieltä löytyy lintujen pudottamia siemeniä ja leipäkuutioita.
Kauriit ylettyvät myös alimmalle laudalle, jossa on kuorittuja auringonkukansiemeniä.
Aamuisin laudalla näkee selvät kielen lipaisujäljet ja tyhjät kohdat siemenkerroksessa.




Samana yönä noin 3.30 ilmestyi kolme kaurista yhtä aikaa.
Kaksi etsi syötävää aitauksen ulkopuolelta, yksi sisäpuolelta.




   30.1 yhden jälkeen aitauksessa ruokailee taas uroskauris.
Todennäköisesti se on sama yksilö, joka oli noissa ensimmäisissä kuvissakin.




3.2 oli iltayöstä satanut lunta.
Kauris yritti löytää lintujen pudottamia, nyt lumen alle jääneitä ruokia.
Eläimet katsovat usein kohti kameraa, ne ilmeisesti huomaavat sen välähdyksen.




Välillä on tallentunut myös hauskoja yksityiskohtia, kuten seuraavassakin kuvassa.
Varmaan joku ääni häiritsi kauriin ruokailua, kieli on jäänyt nuolaisuasentoon. 


Kauriiden lisäksi rusakot vierailevat ruokaa etsimässä.
31.1 neljän jälkeen oli aitauksen ulkopuolelta tallentunut tämä ruokailija.



4.2 kamera oli eri paikassa, etuterassilla.
Rusakko saapui aurattua pihatietä pitkin kohti kameraa.


Vähän myöhemmin eläin varmaan näkee tai kuulee jotain, koska se seurailee ympäristöä.



Syyllinen rusakon tähyilyyn oli ilmeisesti tämä kissa.
Sen saapumisaika paikalle oli noin 10 minuuttia rusakkokuvien jälkeen.
Kissa näyttäisi myös haistelevan paikkaa, missä rusakko oli.



Riistakameraan on tallentunut myös mustarastaita, nehän ovat liikkeellä jo ennen auringon nousuaikaa.
Näiden rastaiden ruokaa ei voi laittaa illalla valmiiksi tarjolle, koska nuo yövieraat söisivät kaiken.
Tammi-helmikuussahan aurinko nousee sen verran myöhään, että arkisin ehdin viemään ruoat ennen lintujen tuloa paikalle.
Viikonloppuisin tulee nukuttua vähän pitempään, joten tällaiset lintuparvet ovat odottamassa ruokatarjoilua.

Kaksi ensimmäistä kuvaa on tallentunut 30.1, seuraavat 7.2.






1 kommentti:

  1. Paljon riittää kyllä yöelämää teidän pihalla jos kauriit, rusakot ja linnut vuoroin käyvät syömässä. Harmi, että orava ei tarttunut kameraan. Riistakamerat ovat kyllä hyviä kotipihan valvontaan vaikka alkujaan ovatkin metsästystä varten tarkoitettuja. Itse en omista riistakameraa mutta täytyisi hankkia omalle mökille kun siellä jälkien perusteella kulkee paljon eri eläimiä. Susien liikkuminen alueella ehkä eniten mietityttäisi ja pelottaisi.

    VastaaPoista