tiistai 5. lokakuuta 2021

Lokakuun alun värejä ja kylpeviä lintuja

Lokakuusta on kulunut jo muutama päivä.
Sää jatkuu leutona ja vaihtelevana, sekä aurinkoa, että sadetta saadaan.

Sateen jälkeinen puutarha on kaunis, joten tein kierroksen tontilla katselemassa ja kuvaamassa vesipisaroita.



Lämpimästä säästä huolimatta syksy etenee ja puutarhan kasvit muuttavat värejään koko ajan.
Kuunliljat olivat vielä vähän aikaa takaperin vihreitä, nyt lehdet ovat kellastuneet ja menettäneet ryhtinsä.


Myös etupihalla oleva koivuangarvo on menettänyt kauniin syysvärinsä ja muuttunut täysin keltaiseksi.


Pienen tuhkapensaan vihreät lehdet ovat muuttuneet vajaassa viikossa punakeltaisiksi. 


Paikoitellen maata peittää jo runsas keltaisten lehtien kerros.
Joukosta löytyy myös näin vahvan punaisia lehtiä.


Viikonloppuna huomasin vielä yhden sisukkaan kimalaisen isomaksaruohon kukinnoissa, sen liikkeet olivat kyllä melko hitaita.


Linnut jatkavat innokasta kylpemistä.
Altaassa ja sen ympärillä voi olla kymmenkuntakin lintua, kylvyssä tai kylvystä poistumassa.




Joskus sentään joku lintu tämän talitiaisen tavoin kylpee rauhallisesti yksinään.



Viime perjantaina satuin vilkaisemaan toisen, kiven päällä olevan altaan suuntaan.
Siellä oli sepelkyyhky kylpemässä, iso lintu pienessä ja matalassa altaassa.
Hain kiireesti kameran ja kuvasin tätä kylpijää varovasti ovenraosta.





Lintujen kylpyaltaat ovat monikäyttöisiä.
Linnut käyttävät niitä juomiseen ja kylpemiseen, oravat juomiseen.
Naapuruston kissatkin tietävät tämän etupihan altaan paikan ja janon yllättäessä siinä käydään juomassa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti