maanantai 16. helmikuuta 2015

Linnut sairastavat

Sairaita lintuja näkee aina silloin tällöin tuolla ruokintapaikalla.
Yritän pitää ruokintapaikan puhtaana, ettei ainakaan salmonella pääse leviämään lintujen joukkoon.

Talitiaisilla olemme nähneet ja kuvanneet erilaisia pahan näköisiä patteja.
Luin netistä (Suomen luonto sivuilta), että kyseessä on virustauti (avipox), jonka nimi suomennettuna on linturokko.
Siitä käytetään myös nimiä paiserokko tai paisevirus.
Yleensä näitä sairaita lintuja näkee syystalvesta, myöhemmin ne ilmeisesti menehtyvät.
Luin myös, että tällä taudilla ei ole mitään tekemistä ruokintapaikan hygienian kanssa.

Tässä viime vuoden loppupuolella kuvattuja lintua meidän pihalta.




Tuntuu aina niin pahalta katsoa näitä sairaita lintuja, kun ne yrittävät loppuun asti syödä ja pysyä siten hengissä.
Yritän aina muistuttaa itseäni luonnon tasapainolla, heikommat yksilöt joutuvat väistymään.

Erilaisia ulkoisia puutteita ja epämuodostumia näkee myös joskus.
 Edellisenä talvena pihallamme oli esimerkiksi käpytikka, jolta puuttuivat pyrstösulat.

Tällä mustarastaalla on vasemman jalan varpaat kääntyneet jotenkin taaksepäin.
Liikkumista se ei kuitenkaan näytä haittaavan.


1 kommentti:

  1. Talitiaisia itselläkin tulee ruokinta pisteelle ja ihmettelin mistä on kyse. Googlailessa teijän kuvat mätsäs eniten. Mietin itse pitäisikö minun tehdä asialle jotain tai varoa ruokinta aluetta enempi jos se on tarttuva.

    VastaaPoista