perjantai 19. kesäkuuta 2015

Pieni sinitiaisen poikanen

Yhdessä pihapöntössämme olleet sinitiaisten poikaset olivat lähteneet pöntöstä eilen aamulla.
Koko päivän kuului pihan puista poikasten äänet emolintujen ilmeisesti syöttäessä niitä. 

Illalla mieheni näki kasvihuoneen lähellä olevan purppuraheisiangervon alaoksalla
yhden poikasen.
Se oli pienen ja keskenkasvuisen näköinen, pyrstökin oli tosi lyhyt.

Seurasimme sitä kauempaa ja huomasimme, ettei lentokaan onnistunut, vaan se päätyi maahan.

Sitten se pääsi pienelle männynoksalle noin 20 sentin korkeuteen.

Uros kävi syöttämässä sitä ja näytti kuin se olisi houkutellut poikasta lentoon.

Minä siirsin poikasen takaisin angervoon, kun tuossa oksalla se olisi kaikkien napattavissa.
Uros jatkoi ruokkimista pensaan sisällä.



Poikanen ei yrittänytkään lähteä lentoon, päivän aikana se oli edennyt viitisen metriä pöntöltä.
Kävin katsomassa vielä myöhään illallakin, se nökötti samassa paikassa.
Aamulla sitä ei enää ollut pensaassa, eikä ympäristössä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti