lauantai 30. huhtikuuta 2016

Aurinkoisen vappunaaton viettoa

 Tänään siirryimme kesäkauteen juomalla ensimmäisen kerran päiväkahvit terassilla.
Tähän asti on ollut liian kylmä ulkona istuskeluun.

 Muutenkin tuntuu, että kesä on saapunut, sillä kirjosieppouros ilmestyi eilen tontillemme.
Toistaiseksi se on vain istuskellut tarkkailemassa ympäristöä, mutta kohta varmaan alkaa pönttöjen tutkinta.
Toivottavasti se löytäisi mieleisensä kahdesta tyhjillään olevasta pöntöstä, muuten tulee kiivas taistelu tiaisten varaamista asumuksista.

Tässä on toinen tyhjistä pöntöistä.
Sinitiainen tosin kävi sitä tutkimassa maanantaina.

Yksi räkättirastas pesii varmaan tässä lähellä, ainakin se käy jatkuvasti ruokailemassa etupihalla.
Tässäkin on iso mato vedetty maasta nurmikolle.

Harakkapari oleilee tontin takaosassa ja lintujen kylpyaltaan vesi on löydetty.

Ensimmäiset jähmeäliikkeiset kimalaisetkin olivat tänään liikkeellä.

Tämä yksilö asettui auringossa olevalle kivelle varmaankin lämmittelemään.


Ostin ensimmäiset orvokintaimet amppeleihin.
Toivottavasti ei tulisi enää kovin kylmiä öitä.


Tämän päivän rakennelmamme on vanhasta laudasta tehty hylly pihavaraston seinälle.
Ajattelin keräillä siihen kaikkea varastoista löytyvää ylimääräistä tavaraa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti