keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Oravia takapihallamme

Oravia liikkuu edelleen jatkuvasti tontillamme.
Ne ovat ilmeisesti meidän pihalla oleiluumme niin tottuneita, että tulevat parin
metrin päähän juomaan ja syömään.
Kesymmiksi emme niitä haluakaan.

Oravilla on männyissä tietyt kulkureitit.
On mielenkiintoista seurata, miten ne muistavat tarkasti oksan, jolta hypätään seuraavan männyn määrätylle oksalle.

Maahan tullessaan ne ovat varovaisempia.
Seuraavien kuvien orava on laskeutunut kiven päälle, jossa niiden vesiastia on.
Se näyttää tarkastelevan ympäristöä ennen juomaan kumartumista.




Ainakin yksi orava käy juomassa lintujen kylpyaltaalla.
Sielläkin ympäristöä tarkkaillaan.

Juodessa näyttää etukäpälätkin olevan altaassa.

Kuten aikaisemminkin olen kertonut, niin oraville annetaan lintulaudalle ruokaa, jos satumme näkemään niiden tulon.

Nämä kaksi viime keväistä poikasta ovat tulleet herkuttelemaan.

Tästä ilmeestä voisi olettaa, että lauta on tyhjä.

Auringonkukansiemenet ovat laudan lähellä olevassa pihavajassa.

Katselimme, kun tämä orava lähti tutkimaan laudan ympäristöä.

Orava meni sen vajan alle, jossa siemeniä säilytetään.

Eihän se päässyt kuin vajan lattian alle, joten ilman ruokaa oli palattava. 

Heinäkuun alkupuolella pihalla kävi oravanaaras, joka nisistä päätellen imetti.
Se tuli takapihalle yleensä samoihin aikoihin päivästä ja jäi sitten lintulaudan häkin päälle odottelemaan, että tulisimme antamaan ruokaa.
Syötyään se jäi usein lepäilemään männyn oksille.
Blogini nykyinen yläkuvakin on tästä samaisesta oravasta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti