tiistai 6. kesäkuuta 2017

Lintuja ja linnunpoikasia

Linnuilla on meneillään kiireiset ajat.
Osalla on poikaset jo kuoriutuneet ja syöttäminen aloitettu.
Joillakin poikaset on jo lentokykyisiä ja niitä ruokitaan puiden oksistossa.

Kirjosieppouros jatkaa huolettoman näköistä lentelyä paikasta toiseen,
naaraalla lienee haudonta vasta meneillään.

Talitiaisen pöntössä poikasia ruokitaan, joten pönttöön lennetään sisään ja ulos.



Räkättirastaat jatkavat matojen nostoa.

Madot pienitään nostopaikalla ja viedään sitten poikasille.

Lauantaiaamuna pihalta löytyi näin pieni räkättirastaan poikanen.
Sen pyrstö oli aivan olematon, joten lentämään se ei pystynyt,
mutta maata pitkin se liikkui vauhdilla.

Poikasen pään höyhenpeite oli tämän näköinen.

Sunnuntaiaamuna sisälle asti kuului kova linnunpoikasten tirskutus.
Etupihalla oli neljä pikkuvarpusen poikasta.

Kaksi niistä oli nurmikolla rinnakkain.

Tämä yksilö yritti opetella ruoan etsimistä, tässä pureskellaan männyn neulasta.

Neljäs poikanen nukkui ensiksi hietikolla, herättyä piti ihmetellä ympäristöä.

Sunnuntai-iltana pihalle ilmestyi toinen räkättirastaan poikanen. 

Tämä yksilö oli jo lentokykyinen, pyrstö on kehittyneempi kuin tuolla lauantaisella linnulla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti