torstai 29. kesäkuuta 2017

Tontti täynnä kiviä

Tonttimme on hiekkamaata, johon kätkeytyy paljon erikokoisia kiviä.
Olemme asuneet tässä yli 25 vuotta ja aina kun maata kaivetaan,
esimerkiksi paikaksi jollekin uudelle pensaalle, niin kiviä tulee vastaan.
Olemme tietenkin hyödyntäneet puutarhan rakentamisessa kaikki löytyneet kivet. 

Kivien keräily sai varmaan alkunsa talon perustuksia kaivettaessa.
Silloin tuli esiin kolme isoa kiveä.

Kaksi niistä on vierekkäin reunustaen piha-aluetta.

Isoja kiviä ympäröivät pienet kivet, välissä kasvavat puolukanvarvut.

Nykyisen olohuoneemme kohdalla oli suurin niistä kolmesta kivestä.
Onneksi se aikoinaan saatiin kerralla siirrettyä sopivaan paikkaan.
Sen ympäriltä löytyi luonnollinen paikka perennapenkille.
Kiven päälle on keräilty vanhoja hevosenkenkiä ja nauloja.



Koska kiviä ja asetteluintoa riittää, niin niillä on pengerretty tontin pieniä korkeuserojakin.



Kiviä voi asetella päällekkäin.



Niitä voi asetella peräkkäin.


Kivistä voi tehdä kasoja ja kekoja.



Kivien päälle voi laittaa esineitä ja toisia kiviä.



Minusta kivet ovat kauneimmillaan märkinä, joten nämäkin kuvat on otettu
yhden kesäkuisen sateen jälkeen.


1 kommentti:

  1. Meille kun seulakauha tulee, niin alkaa tuo kaivaminen myös. Tästä saikin kivan inspiraation. Täytyy siis myös ottaa kivet talteen. Saa mukavasti vaikka pihakäytävän sivuille ne aseteltua, tai vaikkapa kukkapenkkiin. Millä teillä tuo kaivuu on yleensä suoritettu?

    VastaaPoista