keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Syyskuusta lokakuuhun


Siirryttyämme lokakuun puolelle säät muuttuivat taas sateisiksi ja tuulikin on ollut kova.
Maassa on ruskea kerros tuulen lennättämiä männyn neulasia.
Myöskin puiden ja pensaiden lehdet ovat varisseet tuulien myötä.

Purppuraheisiangervon lehdet olivat vielä viime viikon auringonpaisteessa näin komean kiiltäviä.
Lehdet ovat edelleen lujasti pensaissa kiinni, mutta kiilto on hävinnyt.

Etupihalla on tällainen pensas, jonka nimeä en tiedä.
Viime viikolla sen lehdistössä oli kaikki vihreän ja punaisen sävyt.

Perennapenkin töyhtöangervossakin on kaunis punaruskea syysväri.

Kuunliljojen lehdet ovat aloittaneet kellastumisen.

Tyhjensin jo osan isoista ulkoruukuista.
Niissä olleet monivuotiset kasvit laitoin talvehtimaan perunamaahan.

 Yksi syksyn merkki on callunoiden ilmestyminen kauppoihin.
Minäkin ostin muutaman terassien koristeeksi.

Meillä on muutenkin aloitettu talveen varautuminen.
Mieheni rakensi uuden lintujen ruokintakatoksen.

Ruokintakatoksessa on reikä muovilautasta varten.
Katoksessahan ruokailee lähinnä isommat linnut, kuten rastaat.
Teen niille ruokaseosta, joka kostutetaan ruokaöljyllä, joten ajattelimme,
että lautanen olisi helppo pitää puhtaana.

Tässä katos on valmiina.
Saattaa olla, että jalkoja joudutaan vähän lyhentämään, kunhan se aikanaan testataan käytössä.


1 kommentti:

  1. Voi hyvänen aika, miten ihania kuvia ja värejä taas. Ruokintakatoksen testaajia odottelen innolla!

    VastaaPoista