keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Käpytikkojen elämää tontillamme


Käpytikkoja on jo monen vuoden ajan liikkunut tontillamme.
Niitä näkee lähes ympäri vuoden, vain pesintäajan ne ovat poissa.
Poikasten tultua lentokykyisiksi tikat poikasineen ilmestyvät takaisin pihapuihin.
   En tiedä, montako käpytikkaa pihapiirissä oikein liikkuu, mutta kolme yksilöä olen etupihalla nähnyt yhtä aikaa.

Takapihan suosituin paikka on kelottunut mänty, jossa useimmiten sinne suuntaan katsoessa näkee vähintään yhden käpytikan. 



 Usein korkeista männyistä kuulee tikan koputuksen ja jostain katse löytää koputtajankin.




Joskus käpytikka haluaa ilmeisesti nähdä ympäristön elämää, tässä se on lentänyt aivan männyn latvukseen tarkkailemaan ympäristöä.




Varmimmin tähän aikaan vuodesta käpytikkoja näkee etupihan ruokintapaikalla.
Talipötkö on herkullista, sitä ne käyvät hakkaamassa useita kertoja päivässä.
Muut linnut hyötyvät tikan vahvalla nokallaan suorittamasta hakkaamisesta, pötkön pinta menee rikki ja palasia irtoaa pienempien syötäväksi.






Joskus tikkojen ruokailulla on muutakin yleisöä kuin minä kuvaajana keittiön ikkunassa.



Käpytikat ovat oppinet syömään uusiakin ruokalajeja.
Yksi naaras ja kuvan uros ovat alkaneet käydä hakemassa katoksesta mustarastaille tehtyä öljyllä kostutettua leipäseosta, jossa on mukana siemeniä.
Oli hauska seurata ensimmäisiä vierailuja laudalla, näytti aivan kuin tikat olisivat ihmetelleet outoa ruokaa.



Viime viikkojen aikana haukka on löytänyt lintujen ruokintapaikan ja yrittää lähes päivittäin yllättää ruokailijat.
Seuraavan kuvan käpytikka lensi saalistajaa pakoon ruokintapaikan vieressä olevan kelon kylkeen ja oli pitkään paikallaan liikkumattomana.


Etupihan mäntyjen rungot ovat myös paikka, jossa tikkoja näkee.
Ilmeiseti sieltä löytyy ruokaa.




1 kommentti: