sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Talviruokintaa ja ruokavieraita päivällä ja yölläkin



Pakkaspäivien ja ohuen lumikerroksen jälkeen meillä on vuorossa jälleen vesisadetta.
Sään vaihtumisesta huolimatta lintujen talviruokintaa on jatkettu keskeyksettä, koska ruokailijat siihen jo ehtivät tottua.

Ruokintapaikalla on tarjolla mm. talipötkö ja talipalloja.
Tiaiset hakkaavat pötköä, pikkuvarpuset taas ovat mieltyneet talipalloihin.

Talipötköt ovat nykyisin pakkasella niin kovia, etteivät pikkulinnut saa niistä oikein mitään irti.
Meillä tähän ongelmaan on keksitty ratkaisu, isäntä käy alla olevan kuvan mukaisesti vuolemassa puukolla pötkön pintaan viiltoja.




Talipötkön molemmin puolin on lintulaudat.
Toisella laudalla on pähkinöitä ja kuorittuja auringonkukansiemeniä, toisella laudalla on siemenseosta, jota pikkuvarpuset syövät.

Orava ei oikein tiennyt söisikö rasvaa vai siemeniä.



Ruokintapaikalla on myös katos, jossa on mustarastaita varten öljyllä kostutettua leipä-omena-siemenseosta.
Paikan ympärillä on lehtikompostikehikkoja aitana.
Ensiksi ajattelimme, että linnut pelkäisivät aitausta, mutta päivastoin, se on suosittu istumapaikka.


Syy, miksi laitoimme aidan ruokintapaikan ympärille ovat pulut.
Ei haittaisi, jos niitä olisi muutama, mutta parvi kasvaa nopeasti, kun joku löytää ruokapaikan.
Tällaisen kuvan otin keittiön ikkunasta ennen aitauksen laittamista.
Maassa oli pikkuvarpusten viskomia siemeniä, joten pulut löysivät apajan.


   Aidan laiton jälkeen puluyksilöt ovat kiertäneet sen ympärillä etsien kulkureittiä ruoan luo.
Aitauksessa on vain yksi, piilossa oleva kulkuaukko.
Ainakaan vielä pulut eivät ole keksineet sisäänmenopaikkaa.
Pienimmät linnut kulkevat aidan raoista ja mustarastaat löysivät nopeasti aukkopaikan penkin takana.


Tiaisista päivittäin ruokinnnassa on eniten talitiaisia.
Sinitiaisia on yllättävän vähän, vaikka niiden pesinnät viime kesänä näyttivät onnistuneen hyvin.







Muutama töyhtötiainen ja yksi kuusitiainenkin ovat löytäneet ruokatarjoilut.
Kaksi hömötiaistakin vierailee säännöllisesti.


Käpytikat jatkavat talipallojen hakkaamista, niitäkin näkee ruokintapaikalla päivittäin.




Pikkuvarpuset ovat tänäkin vuonna runsaslukuisin ruokaileva lintulaji.
Niitä on kerrallaan paikalla 10-15 yksilöä ja ne viettävät koko päivän ruokintapaikan läheisyydessä.
   Tirskutus kuuluu taloon sisälle asti ja ne ovat edelleen kovin kiinnostuneita pihakelon sisuksista.




Yhtenä aamuna alkuviikosta ihmettelimme ruokintakatoksen tyhjyyttä.
Päättelimme, että peurat tai kauriit olivat löytäneet tarjoilun.
Laitoimme muutamaksi yöksi riistakameran kuvaamaan ruokintapaikkaa.
Ruokailijaksi osottautui uroskauris.
Yllätys oli, että vierailut tapahtuivat aamulla kuuden jälkeen.
    Tuossa aidan takanahan kulkee tie, jossa siihen aikaan aamusta kulkee varmaan jo työhön menijöitä ja ensimmäiset koirien ulkoiluttajatkin ovat varmaan liikkeellä.
Kuvista huomaakin, että eläin katselee usein tielle päin.



Kahdesta seuraavasta kuvasta näkee, miten eläimen korvien asento muuttuu sen kuunnellessa ympäristön ääniä.



Eläin on kuin kotonaan pienessä aitauksessa.
Ensiksi tyhjennetään ruokintakatos, sitten etsitään kaikki maahan pudonneet herkut.





Ihmettelimme, että aita pysyi vierailujen aikana pystyssä, vaikka osat on vain nippusiteillä kiinni toisissaan.
Yhden aamun kuvissa näkyi, miten ketterästi kauris poistui aitauksesta.
Aukko on seuraavassa kuvassa eläimen pään kohdalla, joten tarvitaan vain kevyt loikkaus penkin yli.





2 kommenttia:

  1. Kivaa pitkästa aikaa nähdä teidän pihan asukkeja ja pihan tapahtumia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittelen juttuja edelleen lähes viikottain. Aina löytyy jutun verran kuvia ja tapahtumia. Näin talviaikaan suuri osa kuvista tulee tietenkin otettua sisältä ikkunan läpi.

      Poista