sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Viimeiset syystyöt ja ensimmäinen lumisade

Marraskuun jälkimmäinen puolisko on jo meneillään ja lähestymme vauhdilla jouluaikaa.
Meillä jatkuu edelleen syksyinen sää, tuulet ovat kovia ja vesisadetta saadaan jatkuvasti.

Viime viikonloppuna haravoimme tontilta varisseet lehdet.
 Jatkuvat tuulet olivat kuljettaneet niitä terasseille, pensaiden juurille jne.
Pahimpia levittäytymään olivat tontin ainoan vaahteran lehdet, niitä oli kaikkialla.
Haravointijätettä tuli täysi peräkärryllinen jäteasemalle vietäväksi.






Torstaina meitä riepotteli Liisa-myrsky.
Sen jälkeen perjantain vastaisena yönä oli satanut ensimmäinen lumi maahan.
Aamulla ulos katsellessa tontti näytti kauniin valkoiselta.
Lumikerros oli tietenkin lyhytikäinen, iltapäivällä se oli jo sulanut lähes kokonan pois.
Oli pakko käydä ottamassa muutama kuva tästä lumipeitteestä.





Tuo torstaina ollut Liisa-myrsky ravisteli tontin mäntyjä ja kuivia oksia oli ympäriinsä.
Lauantaina keräsimme isoimmat oksat ja roskat odottamaan seuraavaa jäteasemalla käyntiä.

Kiertelin myös kameran kanssa ympäri tonttia etsiskellen kaikkea kasvavaa.
Löytyihän sieltä vielä yksi kehäkukka, peltovirvilöitä, apiloita yms.
Olipa siellä yksi kantarellikin, tosin hieman kärsineen näköinen.





Tähän vuodenaikaan maasta erottuu hyvin puolukanvarpujen vihreys.
Ne ovat löytäneet itselleen kasvupaikan myös pihakivikoiden raoista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti