maanantai 15. maaliskuuta 2021

Linnunpönttöjen puhdistusta ja haukkakuvausta


Viime lauantaina aloitimme kevättöiden teon perinteisesti linnunpönttöjen puhdistamisella.
Meillä on viime vuosina ollut tapana tarkastaa pöntöt kaksi kertaa vuodessa, kevään lisäksi myös myöhään syksyllä.
Syksyisin katsomme, ettei pönttöihin ole jäänyt kuolleita lintuja tai niiden poikasia.

Viime syksynä teimme tuon työn lokakuun lopulla.
Kuolleita lintuja ei löytynyt, mutta kahdesta pöntöstä löytyi sinitiaisten munat.
Ilmeisesti kylmä kevätsää oli yllättänyt aikaisin pesintänsä aloittaneet emolinnut.
Tuo seuraava kuva on toisesta pesästä, kuvattu 28.10.2020.


  Keväisin pönttöjen siivouksessa niiden sisältä löytyy runsaasti ulostetta, talviruokinnassa olevat linnut ilmeisesti yöpyvät niissä.

Yksi meidän pihan suosituimmista pöntöistä on etupihan hopeapajussa oleva asumus.
Viime kesänä siinä pesi kirjosieppopari.
Pöntössä on näkynyt jo viikon verran talitiaisen naama, tosin siivouspäivänä siellä ei ollut ketään.


Talon sivustalla olevan pöntön on sinitiainen ilmeisesti jo varannut itselleen.
   Linnun pieni naama on katsellut aukosta, kun olen vienyt pyykkejä kuivumaan puun lähellä olevaan telineeseen.



Isotuomipihlajan oksien suojassa olevassa pöntössä ei kahteen vuoteen ole kukaan pesinyt.



Toissa keväänä pikkuvarpuset rakensivat tuohon pönttöön pesän, mutta siihen pesintäinnostus loppui ja linnut lähtivät pois.
Alla viimevuotinen kuva pikkuvarpusten tuohon pönttöön sulista ja höyhenistä tekemästä pesästä, se on otettu siivouksen yhteydessä 2.3.2020.


Viime keväänä laitoimme tuon sulkapesän takaisin pönttöön.
Olimme jostain kuullut tai lukenut, että pikkuvarpusten pesää ei saa hävittää.
Ei pönttöön kuitenkaan viime keväänäkään kukaan tullut pesimään.
Nyt emme enää laittaneet pesäntekelettä takaisin pönttöön.

Tässä kuva pesästä viime lauantailta.
Hiukan se on vuoden aikana kärsinyt, mutta sulat olivat vielä ehjiä.


Pihallamme on myös kaksi isoa ja isoaukkoista ns. oravapönttöä.
Lauantaiaamuna yksi orava katseli ulos toisesta pöntöstä, joten puhdistusurakassamme jätimme tämän pöntön tutkimatta.


Yhdeksän linnunpöntön puhdistuksen lisäksi suunnittelimme myös tulevia pensaiden leikkauksia.
Keräilin myös vähän puista pudonneita oksia.
Tässä vaiheessa, kun lumet ovat osittain sulaneet tulee jokavuotiseen tapaan kova into kaikkiin puutarhan kevättöihin.


Meidän pihan talviruokinnassa olevia lintuja on muutaman viikon ajan jahdannut varpushaukka.
Mustarastaita ei välillä näy tuntikausiin, jolloin tiedämme haukan olevan jossain lähistöllä.

Viime viikon maanantaina se ilmestyi ensimmäisen kerran suoraan ruokintapaikalle, istumaan ruokintakatoksen katolle ja siirtyi sitten aidalle.
Seuraavat kolme kuvaa otin linnusta silloin maanantaina sisältä, keittiön ikkunasta.




Tiistain lumisateen aikaan se ilmestyi uudestaan istumaan samaan paikkaan.
Ruokintakatoksen katolta se siirtyi viereisen kelon päähän tähystämään.



2 kommenttia:

  1. Onpa hienot haukkakuvat! Pistävä katse on kaverilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hienoa kuvata tuota haukkaa, se on tosi ylvään näköinen, petolintu.

      Poista