sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Huhtikuun lämpimät ja aurinkoiset päivät

    Olemme viime päivinä saaneet nauttia lämpimästä kevätsäästä, tosin yöt ovat olleet melko koleita.
Luonnossa huomaa kevään etenemisen vihreyden lisääntymisenä.
 Tonttimme eläinkanta on talven jäljeltä hieman hiljentynyt, mutta oravia ja lintuja näkyy kuitenkin edelleen. 

Tätä oravaa kuvasin alkuviikosta keittiön ikkunasta.
  Olimme laittaneet talviruokinnasta jääneet viimeiset talipallot tarjolle ja oravakin tietysti löysi tarjoilun.
Kuvia koneella katsoessa huomasin, että oravalla näkyy imetyt nisät, joten sillä on jo poikaset.



Orava kiipesi myös etupihan kelon päähän tähyilemään ympäristöä.



Tuo kelo on jo vuosikausia ollut pihallamme ja aina se on ollut yhtä suosittu paikka niin oraville kuin linnuillekin.
Käpytikkapari suunnittelee ilmeisesti pesintää johonkin lähistölle, ainakin niitä näkee päivittäin pihallamme.


Muutama talviruokinnassa oleva mustarastas on myös jäänyt tähän lähistölle.
Tämä uros näkyy etupihalla päivittäin.
Sen liikkumista katsellessa tulee ainakin tunne, että paikka olisi sille hyvin tuttu.


Seuraavien kuvien kylpevä mustarastas oli pihapiirissä ja ruokinnassa koko talven.
Tunnen sen hyvin noista niskassa olevista valkoisista höyhenistä.
Alkutalvesta, kun näimme sen ensimmäisen kerran luulimme, että se oli saanut jostain valkoista maalia niskaansa, mutta kuvista huomasimme, että ne olivatkin höyheniä.



Kevään myötä tontille ilmestyneet kaksi sepelkyyhkyä ovat käyneet pihalla päivittäin.
Muutaman viime päivän aikana on näkynyt vain yksi lintu kerrallaan, mahtaisiko olla jo haudonta meneillään.



Nuo linnut ovat tosi arkoja verrattuna täällä talvehtineisiin lintulajeihin.
Seuraavassa kolmessa kuvassa toinen noista kyyhkyistä oli menossa juomaan.
Seurasimme miten varovasti se lähestyi lintujen kylpyallasta koko ajan ympäristöään tarkkaillen.
Uskaltautui se kuitenkin juomaan.




Talitiaiset ja sinitiaiset ovat jo pönttövalintansa tehneet.
Saa sitten nähdä millaiset taistelut pesintäpaikoista tulee, kun kirjosiepot muutaman viikon päästä saapuvat.
Seuraavassa kuvassa talitiainen puhdistaa höyhenpeitettään valitsemansa pöntön lähistöllä.


Toinen talitiaispari on varannut tämän takapihalla olevan pöntön.
Siinä on jo useana vuonna pesineet nimenomaan talitiaiset.


Tonttia kierrellessä näin kolme tällaista valkoista pientä höyhentupsua.
Mietin, että mistähän linnusta nämä ovat peräisin.



Pihalta alkaa löytyä vihreyttä. 
Apilanlehdet alkavat tulla esiin, väritys on vielä melko hento vihreä.


Ympäriinsä tontille levinneen päivänkakkaran lehdet ovat myös hyvässä kasvun alussa. 


Myös lemmikki kuuluu näihin aikaisin keväällä esiin tuleviin kasveihin.


Uudistimme viime syksynä molemmat mansikkamaat.
Nyt olemme mielenkiinnolla seuranneet, miten ne lähtevät kasvamaan.
Viime päivinä on näkynyt jo runsaasti uusia vaaleanvihreitä lehtien alkuja. 


Viime syksyn kaivausinnostuksessa tyhjensimme myös vanhan padan, jossa kasvoi isomaksaruoho.
Se oli muutaman viime vuoden kasvanut tosi kituliaasti.
Vaihdoimme mullat, ravitsimme ja istutimme saman juurakon uudelleen.
Nyt ensimmäiset alut on noussut mullasta esiin.


Vuorikaunokin lehtialut ovat myös aloittaneet kasvunsa.


Syksyllä yritin hävittää ympäri perennapenkkiä levinnyttä unikkoa.
Nyt penkkiä katsellessa huomaan, että syksyinen työ oli turhaa, alkuja on todella paljon.


Meidän tontti on melko varjoinen ja siksi keväisin melko kylmä.
Täällä ei oikeastaan mitkään sipulikasvit menesty, eivät ainakaan aloita kukintaansa aikaisin.
Vasta nyt alkaa ensimmäiset idänsinililjat ja krookukset availla kukkiaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti