sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Kevättöitä ja keväistä elämää pihallamme

Viikon alkupuolella uurastimme tontilla kaksi päivää haravoiden, rapsutellen ja roskia keräten.
Tuloksena oli täysi peräkärryllinen jäteasemalle vietävää.
 Nyt on hietikot, nurmikot ja pensaiden alustat siivottu.
Muutaman kivikon siivoamisen jälkeen voimme siirtyä kasvien istutukseen. 

Etupihan kivipuutarhankin kivet on "käännetty".
 Entisten harmaantuneiden koristeiden ja vanhan kelon seuraksi toimme paikalle vielä yhden uuden kelon.



Muutama vuosi takaperin tein vanhoille houkutuslinnuille heinäpesät kivien keskelle.
Talvet nuo linnut viettävät varastossa, mutta nyt on pesien ympäristö siivottu, joten linnut pääsivät kesänviettoon ulos.


Kaikki puutarhakalustot on  myös otettu esiin.
Muutamat päiväkahvitkin ehdittiin jo takaterassilla juomaan ennen näitä tämänhetkisiä kylmiä päiviä.


Ostin taas uusia tynnyrinsuojia, ne kestävät auringonpaisteessa vain muutaman kesän.
Meidän mielestä nuo suojukset ovat tosi hyviä käytössä, eläimet eivät pääse putoamaan muovisiin tynnyreihin vettä etsiessään.
Lisäksi vesi pysyy paljon puhtaampana, kun katolta tulevat havunneulaset ja muu roska jää tuohon suojukseen. 


Varsinaisiin istutustöihin en ole vielä ryhtynyt.
Seuraavan kuvan laatikossa on kaikki talvehtimaan laitetut juurakot odottamassa istutusta uusiin paikkoihin.


Muutaman orvokintaimen kävin sentään ostamassa ja laitoin ne amppeleihin terassin reunukseen.



    Pihalla töitä tehdessä on saanut nauttia myös keväisestä linnunlaulusta, mustarastaiden, talitiaisten ja peipposten laulua kuuluu eniten.

Tontin takaa metsiköstä kuuluu välillä myös palokärjen huutelua.
Joskus myös itse linnun näkee liikkuvan lähistöllä.




Vielä eivät linnut ole alkaneet kylpemään kovinkaan innolla.
Seuraavien kuvien viherpeipon kylpemistä seurasimme yhtenä aamupäivänä sen ollessa etupihan altaalla.





Sinitiainen näytti tutkivan tarkaan koivun oksaa, jotain syötävää sieltä ilmeisesti löytyi.



Sinitiainen saattoi nokkia myös koivun mahlaa, joka on ainakin oravien herkkua.
Seuraavan kuvan urosorava nuoli oikein hartaasti koivun runkoa pitkin valuvaa mahlanoroa.


Toisen puutarhatyöpäivän aamuna kuvasin takapihalla kahta oravaa, joista toinen oli tuo äskeisen kuvan mahlan nuolija.
Sama orava on myös tässä vettä juomassa. 


Naarasorava oli syömässä omenaa ja näytti kovasti kiinnostuvan kuvaajan touhuista.


Meillähän on tuolla takapihalla häkillinen ns.oravien lauta.
Naaras oli syömässä laudalla kun uros yritti kiivetä samalle ruokatarjoilulle.
Pienen nahistelun jälkeen naaras siirtyi syömään omenaa ja uros pääsi nauttimaan pähkinöistä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti