maanantai 5. heinäkuuta 2021

Helteisten päivien elämää ja kukkia tontillamme

Mekin, koko muun Suomen tapaan olemme eläneet pitkään hyvin helteistä aikaa.
Puutarhan omistajat, minä mukaan lukien, kaipaavat varmasti vaihteeksi sateita, sillä kasvien jatkuva kastelu alkaa käydä jo työstä.

Lintumaailmassa eletään vilkasta aikaa, poikaset ovat lentokykyisiä ja niiden on aika oppia sitä oikeaa "linnunelämää".
Tuota elämän opettelua on hauska seurata, harjoittelijoita tulee myös välillä kuvattua.

Ennen juhannusta käpytikat toivat poikasensa edellisien vuosien tapaan takapihan männikköön.
Siitä lähtien poikasten kovaääninen huutelu on kuulunut tontilla.

Seuraavissa kuvissa on yhden käpytikan poikasen kylpemisharjoitus, jota onnistuin kuvaamaan muutaman metrin päästä, tämän jutun ensimmäinen kuvakin on samasta linnusta.
Poikanen empi kovasti veteen menoa ja piti koko ajan kiinni altaan reunasta.





Seuraavien kuvien kylpijä on töyhtötiaisen poikanen.
Olin kulkemassa pihalla, kun huomasin linnun yhden altaan lähellä.
 Hain kiireesti kameran ja ehdin ottamaan muutaman kuvan tästä peseytyjästä, jolle vesi taisi olla uusi tuttavuus.





Linnunpoikasia näkee myös puiden ja pensaiden oksistoissa.
Seuraavassa kuvassa on talitiaisen poikanen.


Kerran puutarhassa kahvilla istuskellessamme huomasimme västäräkin syöttävän yhtä poikastaan perennapenkin reunusaidalla.
Emo lähti hakemaan poikaselle lisää ravintoa jättäen sen pitkäksi aikaa aidalle istumaan.


Linnunpoikasten lentoharjoituksissa tapahtuu myös vahinkoja, esimerkiksi päin ikkunoita lentämistä.
Viime viikolla kahtena päivänä peipposenpoikaselle sattui tuollainen törmäys.
Seuraavan kuvan lintu on minun kämmenellä, josta siirsin sen toipumaan hopealehden oksistoon.



Toisen poikasen mieheni löysi muutaman päivän päästä maasta ikkunan edestä.
Se pääsi tapaninsyreenin oksalle lepäämään.
Ainakin nämä molemmat linnut lähtivät lentoon.


Aikuisetkin linnut käyvät kylpyaltailla säännöllisesti juomassa ja kylpemässä.
Seuraavissa kuvissa talitiainen, sinitiainen, kirjosieppo ja varpunen kuvattuina sisältä niiden vieraillessa etupihan altaalla.





Oravanpoikaset ovat kasvaneet kovasti.
Kuvaamisinnostukseeni ei ole taidettu vielä tottua.
Minä kameran kanssa maassa puun juurella taisimme näyttää kummalliselta ainakin tuon seuraavien kuvien oravan mielestä. 



Yksi oravapoikanen kaiveli maata takapihalla.
Oravien näkee usein piilottelevan tuonne sammalikkoon talvivarastojaan.
Tämä yksilö teki ehkä omia piiloja tai etsi toisten oravien piilottamia herkkuja.



Kahden seuraavan kuvan aikuisen oravan kuvasin viime kuun lopulla keittiön ikkunasta sen käydessä juomassa.
Tällä oravalla näkyy selvästi vielä harmaan talviturkin jäänteitä ja häntäkin on surkean ohut.



Minusta tuntuu, että tänä kesänä on näkynyt harvinaisen paljon kimalaisia.
Pihanurmikolta on jätettiin leikkaamatta apilaa kasvavat alueet, jotka sitten keräsivät puoleensa kimalaisia.



Isotöyhtöangervo avasi kukintonsa viikko takaperin ja ne ovat saaneet monenlaisia siivekkäitä lentelemään ympärilleen.


Tein kuukausi takaperin jutun "Taimia kasvihuoneeseen ja kukkaruukkuihin", johon kuvasin mm. istuttamiani kukantaimia.
Kuvasin nyt samoja punaisia ruukkukukkia, kyllä ne ovat kuukaudessa melkoisesti kasvaneet.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti