keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Lokakuisia kuvia linnuista, oravista ja kasveista


Sää on jatkunut lämpimänä, vaikka elämme jo lokakuun puoliväliä.
Lintuja näkee pihallamme päivittäin, sekä kesän aikana tontilla pesineitä lajeja, että syksyksi pihaan siirtyneitä yksilöitä.

Kylpemistä harrastetaan edelleen, innokkaimpina altaissa vierailevat edelleen tiaiset.
Sinitiaiset kylpevät usein muutaman linnun ryhmissä.






Seuraavien kuvien talitiainen kylpi sunnuntaina yksinään.




Yksi töyhtötiainenkin on käynyt kylpemässä.
Niitä ei koskaan alkukesästä näy, mutta joka vuosi loppukesästä muutama yksilö ilmestyy pihapiiriin.



Ensimmäisen kerran näin peukaloisen kylpemässä.
Lintu liikkui muutaman päivän ajan etupihalla altaan lähistöllä, mutta nyt sitä ei ole enää näkynyt.




Mustarastaita näki pesintäaikana matoja pihanurmikolta etsimässä, sitten ne hävisivät.
Nyt muutama lintu on näkynyt ruokaa etsimässä ja kylpemässäkin.

Seuraavien kuvien mustarastas kylpi antaumuksella sunnuntaina, kuvasin sitä keittiön ikkunasta.
Aluksi talitiainen yritti yhtä aikaa altaaseen, mutta rastas ajoi sen pois.






Yksi jokaisena syksynä etupihalle ilmestyvä lintu on punarinta.
Se on niin vikkeläliikkeinen, että sitä on vaikea onnistua kuvaamaan.

Seuraavat kuvat on otettu ikkunan läpi ja lintu oli melko kaukana, mutta oli hauska katsella sen touhua matosaaliinsa kanssa.



Pikkuvarpuset tutkivat keväällä innokkaasti pönttöjä, mutta yksikään pari ei jäänyt pihalle pesimään.
Eilen huomasin kahden yksilön tutkivan hopeapajussa olevaa pönttöä, taitavat nyt etsiskellä talviasuntoa.


Oravia näkee takapihalla useamman kerran päivässä.
Omenatarjoilua on jatkettu ja oravat muistavat juomassa käydessään poiketa myös omenaa syömään.



Takapihalla käy muutama viime kesäinen poikanenkin.
Ne ovat melko arkoja, joten niiden kuvaaminen on vaikeampaa kuin vanhempien yksilöiden, jotka ovat tottuneet liikkumiseeni ja kuvaamiseen.

Seuraavien kuvien nuori yksilö kurkki minua vuoroin kummaltakin puolelta männynrungon takaa.



Kiertelin sunnuntaina tontilla ja kuvasin syksyistä luontoa.
Vahvaa syksyn väritystä ei tontilla ole.
Vaahterastakin löysin vain yhden lehden, jossa oli hieman punaista.



Aurinko ei enää nouse männynlatvojen yläpuolelle kuten se kesän aikana tekee.
Nyt tontilla erottaa hyvin paikat, joihin auringonvalo pääsee, osa tontista on kokonaan varjossa. 


Sadettakin on saatu ihan riittävästi, sen jälkeinen kosteus pysyy kasveissa pitkään.


Sateiden jälkeen männyn kaarna on väriltään hyvin tumma, jolloin rungoilla kasvavien jäkälien vaaleus korostuu.


Aidan viereltä löytyi vielä muutama harakankellokin, kukinta jatkui edelleen.



Talvehtimaan istuttamani viinisuolaheinät ovat aloittaneet uuden kasvukauden.
Lehtien väritys on samanlainen kuin keväisin kasvukauden alkaessa.


Mansikkamaalta löytyi kuvattavaksi muutama punainen mansikka.
Mansikkamaat näyttävät päässeen hyvään kasvun alkuun viime kuussa tehtyjen maanparannusten ja taimien uudelleenistutuksen jälkeen.



Kävin viime kuussa useita kertoja metsässä puolukoita poimimassa, oman tontin vähäinen sato tuli syötyä tontilla liikkuessa.
Vielä löytyi muutama marja kuvattavaksi.


Mustikanvarvut ovat syksyn myötä saaneet lehtiinsä punaiset koristereunukset.


Kaikenlaisia sieniä nousee nurmikoille koko ajan.
Nämä neljä sientä kasvoivat hienosti pareittain.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti