maanantai 30. syyskuuta 2019

Syksyn värejä puutarhassa ja lintuja kylpyaltailla


Syykuun loppu on käsillä ja luonto on täynnä vahvoja värejä.
Kuljeskelin taas puutarhassa kuvaamassa kaikkea syksyistä.
Varmaan joka vuosi ikuistan esimerkiksi happomarjapensaiden punaisia lehtiä ja marjoja.


Purppuraheisiangervon siemenkodat ovat jännän näköisiä, tumman punaisia terttuja.


Pensaiden ja mansikoidenkin lehdissä näkee myös monia punaisen sävyjä, jotka vielä korostuvat auringonpaisteessa.



Meillä ei pakkasöitä ole vielä ollut, joten useimmat perennapenkin kasvit, kuten kuunliljat, ovat vielä lähes vihreitä.
Pikkutöyhtöangervossa näkyy sentään jo syksyistä punaisuutta.


Vaahterassakin on vasta muutama keltainen lehti, punaista ei lehdistössä vielä näy.


Ostaessamme kaksi mongolianvaahteraa luimme esitteestä, että sillä on kaunis syysväri.
Meillä lehdistö on vieläkin vihreä, vain jotain homepilkkuja on lehtiä täplittämässä.


Tontilla on lintujen suhteen melko hiljaista.
Muutamia yksilöitä sentään käy juomassa altailla ja uskaltautuu joku kylpemäänkin.

Peipposia liikkuu tontilla, muuttomatka ei ole vielä alkanut.




Sinitiaiset ovat sinnikkäimpiä kylpijöitä.
Seuraavien kuvien sukeltelijan kuvasin viime viikolla.





Joka vuosi alkusyksystä etupihalle ilmestyy yksi tai kaksi punarintaa.
Ne ovat niin nopealiikkeisiä, että niitä onnistuu harvoin kuvaamaan.
Seuraavien kuvien yksilön sain kuvattua ikkunan läpi, kun se oli kylpemässä varjoisalla altaalla.




Käpytikka käy lähes päivittäin juomassa.
Ilmeisesti tämä on eri yksilö kuin se, joka on koko kesän asustellut takapihalla.




Tyhjensin ja siivosin meidän lasikuistin viime viikolla.
Aamulla työntekoa aloittaessani huomasin seinällä yhden naarashepokatin.
Kolean yön jäljiltä se liikkui tosi verkkaisesti noustessaan ikkunalaudalle, auringon lämpöön.



Iltapäivällä eläin oli jo niin vetreä, että se kiipesi ikkunaa pitkin ylöspäin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti